Kelluvan maailman kuvat

Sain tänäänkin hoitoa mökkihöperyydelleni, sillä olin sopinut erään chukyolaisen (S:n) kanssa tällit Nagoya/Boston-taidemuseoon (Nagoya/Boston Bijutsukan, 名古屋ボストン美術館)!

Taidemuseo sijaitsee Kanayaman asemalla.

Nagoya/Boston-taidemuseo.

Hokusai-näyttely.

Taidemuseossa pyörii tällä hetkellä Hokusai-näyttely. Edo-kaudella elänyt Hokusai Katsushika (北斎 葛飾) on Japanin tunnetuin ukiyoe-taiteilija. "Kelluvan maailman kuvat" eli ukiyoe (浮世絵) on japanilainen puupiirrostyyli, jonka teokset kuvaavat aikansa  taviselämää. Snobien mielestä ukiyoe oli rahvaanomaista, eikä sitä siksi aikanaan pidetty taiteena.

Sisällä ei saanut valitettavasti ottaa kuvia, joten googlasin Hokusain tunnetuimmat teokset:

『神奈川沖浪裏』（kanagawa-okinami-ura） eli Suuri aalto

『凱風快晴』

『凱風快晴』（gaifuu-kaisei ）eli Kevättuuli ja selkeä sää (eh..?) tunnetaan paremmin nimellä 『赤富士』（aka-fuji）eli Punainen Fuji, joka viittaa loppukesästä alkusyksyyn esiintyvään ilmiöön, jossa aamuaurinko värjää Fuji-vuoren punaiseksi.

 

Tämä oli yksi lemppareistani: se on dynaaminen, värit iskevät minun makuun ja vaikka Fuji on piirretty yhdellä vedolla, se on kuvan hallitseva elementti.

『皿屋敷』

Hokusailla oli useita kummitusaiheisia töitä, ja tämä 『皿屋敷』（sara-yashiki）Lautasten kartano oli ehdottomasti siistein. Kuvan kummituksen tarinasta on monta versiota, joista yksi menee näin:

Okiku oli kaunis palvelijaneito, joka toimi Aoyama Tessan nimisen samurain palveluksessa. Aoyama oli iskenyt silmänsä Okikuun, mutta Okiku oli torjunut hänen lemmenkipeät lähentelynsä. Samurai oli kuitenkin päättänyt saada haluamansa, joten hän keinotteli Okikun uskomaan, että tämä oli varomattaan hävittänyt yhden suvun kymmenestä arvokkaasta posliinilautasesta. Tietäen tämän tarkoittavan kuolemantuomiota Okiku laski kauhuissaan lautasia yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes meni itkien tunnustamaan rikoksensa. Aoyama tarjoutui unohtamaan asian, jos Okiku vastaisi viimein hänen tunteisiinsa. Okiku kieltäytyi. Jälleen torjutuksi tullut Aoyama julmistui ja raivoissaan surmasi Okikun heittäen tämän kaivoon.

Tällaisen epäoikeudenmukaisen kuoleman kohtaaminen on S:n mukaan tyypillistä japanilaisissa kummitustarinoissa, mikä käy järkeen, kun miettii vaikkapa Ringiä ja Kaunaa. 

Kelluvan maailman kuvien jälkeen suuntasimme Sakaessa sijaitsevaan Barden-Barden (バーデン・バーデン) nimiseen izakayaan. Mesta kuvailee itseään eurooppalaiseksi pubiksi, ja myönnettävä on, että sisällä oli kovin kotoisa tunnelma.

職人印ソーセージ

Paikka mainosti makkara-annoksiaan shokunin-in-sooseeji:lla (職人印ソーセージ). Shoku (職) viittaa työhön ja nin (人) ihmiseen, joten mieleeni tuli heti "työläinen". Järkeilin siis, että annokset ovat sellaisia jäätävän rasvaisia kaloripommeja, joita raavaan työn raatajat syövät lounaaksi. No ei mennyt ihan oikein, shokunin näet viittaa jonkin alan ammattilaiseen, eli mestan makkarat ovat "makkaramestarin hyväksymiä".

Söin ensimmäistä kertaa juustofondueta!

Koska Barden-Barden on eurooppalaistyylinen pubi, olutvalikoima oli valtava. Itse en erityisemmin pidä oluesta enkä siis tiedä niistä juuri mitään, joten annoin S:n valita juomani.

Juomalistasta löytyi persikkaolut, jota mainostettiin seuraavasti:

「当店女性人気No.1。ピーチの甘さが苦みを消しました。」

"Osuva (tämä) ravintola nainen suosio numero yksi. Persikan makeus poisti kitkeryyden."

(suora kääntäminen on aina yhtä hauskaa)

Oli kyllä niin makeaa ja mietoa, etten ihan heti olueksi tunnistaisi. Muistutti kovasti limsaa, minkä takia se kai hyvää olikin.

Vessa oli niin päheä, että oli pakko käydä varta vasten ottamassa kuva!

Jutunaihetta riitti, joten siirryimme kymmenen jälkeen Arahatan aseman lähellä olevaan pikkuruiseen yakitori-mestaan. Arahatan (荒畑) ympäristö oli ihanan hiljainen. S:n mukaan kuulemma niin hiljainen, että se on epämiellyttävää. Minä tosin nautin. Niin hiljaisessa paikassa en ole tainnut olla kohta puoleen vuoteen.

Jotain osaa kanasta. Sisäosa oli tarkoituksella semisti raaka, mutta hei: maassa maan tavalla.

Olin varma, etten pidä kanan nahasta. Tämä oli kuitenkin rapeaa ja ihan superia.

Milloin päivän viimeinen metro/juna kulkee, riippuu päivästä (arki vai viikonloppu), ja näin perjantaina viimeinen metro Arahatasta Shiogamaguchille (kotiasemalle) päin lähti klo 12:14, mikä tuntui kamalan aikaiselta. Lisäksi bussit eivät _ymmärtääkseni_ ole yhtä käteviä yöaikaan kuin Suomessa. Luultavasti tämän vuoksi Japanissa palaillaan viihteeltä kun Suomessa vasta tehdään lähtöä.